Onnistunut sopimus määrittää selkeästi osapuolten roolit, velvollisuudet ja vastuut.

Onnistunut sopimus määrittää selkeästi osapuolten roolit, velvollisuudet ja vastuut niin sopimuksen mukaisen toiminnan toteutuessa kuin suoritusvirheiden yhteydessä. Jo tämän sopimuksen ns. perinteisen roolin täyttäminen vaatii laaja-alaista juridista osaamista. Tyypillisesti sopimuksen puutteet nousevat esille kun suoritukset eivät osapuolten tai toisen osapuolen mielestä vastaa sovittua ja sopimus ei selkeästi vastaa kysymyksiin, mitä oli sovittu tehtäväksi ja mitkä ovat seuraamukset mahdollisesta sopimusrikkomuksesta. Liian usein näkee sopimuksia, joissa esimerkiksi vahingonkorvausvastuut on tiedostamatta jätetty lainsäädännön ja oikeuskäytännön varaan ja mahdolliset seuraamukset tulevat osapuolille yllätyksenä.

Roolit sopimuksessa

Jos kyseessä on yksittäinen kauppa tai suoritus, voi perinteinen vastuut ja roolit onnistuneesti määrittävä sopimus olla riittävä ja sopimus mahdollisesti jopa ”menettää merkityksenä” suoritusten tultua täytetyksi. Liiketoiminnan ja maailman monimutkaistuttua kuitenkin yhä useammin jopa yhtä toimenpidettä koskevaksi mielletyllä sopimuksella on kuitenkin pidempikestoinen vaikutus. Esim. erilaiset käyttöoikeuksien ja tekijänoikeuksien luovutukset jäävät elämään vähintään käyttöoikeuden keston ajaksi ja vastaavasti palvelusopimuksiin voidaan palata aikojen kuluttua palvelun toteuttamisesta.

Sopimusten liittyessä pidempikestoisiin projekteihin tai usein samankaltaisina toistuviin suorituksiin on yrityksen sopimuksilla muitakin funktioita kuin perinteinen sopimusrikkomusta koskevien riskienhallintarooli. Sopimustenhallinta, mukaan lukien malli- tai puitesopimusten luominen, kouluttaminen ja ylläpito sekä sopimusten toteutumisen seuraaminen, on haastava ja tärkeä osa yritysten liiketoimintaa, joka pitäisi nähdä ensisijaisesti mahdollisuutena tarkastella ja kehittää liiketoimintaa.

Sopimukseen voidaan ja on usein järkevää kirjata myös muuta kuin perinteiset vastuu ja velvollisuuslausekkeet. Esimerkiksi yrityksen toimintatapoja laajempi kirjaaminen voi palvella paitsi sopimuksen jälkikäteistä tulkintaa myös henkilöstö ymmärtämystä ja sitoutumista oikeanlaiseen suoritukseen. Vastaavasti suoritusaikataulujen selkeä kirjaaminen tai liittäminen sopimukseen auttavat omalta osaltaan suunnittelemaan ja hallitsemaan liiketoimintaa. Edelleen sopimus voi toimia paitsi sopimusriskien myös toimitusriskien hallinnan välineenä.

Sopimustenhallinta on mahdollisuuksien areena yrityksille. Etulyöntiasemassa ovat auttamatta aina ne yritykset joilla on mahdollisuutta ja kykyä panostaa sopimustenhallintaan mieluiten jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa esim. uutta liiketoiminta-aluetta suunniteltaessa.

Seuraa meitä somessa, niin pysyt aina ajan tasalla asunto- ja kiinteistöoikeudellista asioista. 

Seuraa meitä Facebookissa tästä!
Seuraa meitä LinkedInissä tästä!

Muita aiheeseen liittyviä blogikirjoituksia

Tarvitsetko apua jossain asiassa?