Tekoälyn oikeudellinen sääntely käy parhaillaan läpi murrosta. Euroopan komission vetäydyttyä AI Liability Directive -ehdotuksesta vastuukysymykset ovat jääneet avoimiksi. Tekoälyn oikeushenkilöllisyys ei ole saanut laajaa kannatusta, mutta tarve tehokkaalle vastuujärjestelmälle on selvä. Tässä tilanteessa yksi käytännöllinen ja yhä useammin esitetty ratkaisu on pakollinen vastuuvakuutus tekoälyjärjestelmille. Voisiko vakuutusmalli tarjota toimivan vastuunjakomekanismin?
1. Miksi vakuutusmallia ehdotetaan?
Tekoälyn toiminta voi aiheuttaa vahinkoa monella eri tavalla: liikenneonnettomuus itseajavassa autossa, virheellinen lääketieteellinen suositus, syrjivä algoritmi rekrytoinnissa tai taloudellinen tappio automaattisen kaupankäyntiohjelman seurauksena. Usein on epäselvää, kuka on vastuussa ja millä perusteella. Todistustaakka ja tekninen läpinäkymättömyys vaikeuttavat oikeusturvan toteutumista.
Vakuutuspohjainen malli tarjoaa tähän kolme etua:
- Ennustettavuus: Vakuutuksen avulla voidaan varmistaa, että vahingonkärsijä saa korvauksen riippumatta siitä, voidaanko vastuullinen taho yksiselitteisesti todentaa.
- Riskienhallinta: Vakuutusyhtiöt hinnoittelevat riskin – ja kannustavat siten kehittäjiä ja käyttäjiä parempiin käytäntöihin.
- Yksinkertaisuus: Malli voi olla hallinnollisesti kevyempi kuin oikeushenkilömalli tai uusi sääntelykehikko.
2. Kansainvälisiä esimerkkejä vakuutusperusteisista malleista
Itseajavat ajoneuvot ovat hyvä esimerkki. Joissain oikeusjärjestelmissä (esim. Iso-Britannia, Saksa) on säädetty, että automaattisesti liikkuvien ajoneuvojen omistajilla on oltava erillinen vastuuvakuutus. Tämä ratkaisee sen, että liikennevahingon korvaaminen ei jää uupumaan sen vuoksi, että ihmiskuljettajaa ei ollut mukana.
Sähköpotkulaudat, dronet ja robottijärjestelmät ovat myös aloja, joissa vakuutusta on käytetty vastuun hallintaan ilman, että varsinaista oikeushenkilöllisyyttä tai rikosoikeudellista vastuuta on ollut tarpeen määrittää koneille.
Näitä malleja voidaan pitää ennakkotapauksina siitä, miten teknologioille voidaan luoda pakollinen vakuutuskehys, joka ohjaa toimintaa ja suojaa vahingonkärsijöitä.
3. Miten malli voisi toimia tekoälyn kohdalla?
Ajatellaan, että EU säätäisi tekoälyasetuksen (AI Act) rinnalle järjestelmän, jossa:
- Korkean riskin tekoälyjärjestelmän tarjoajalla tai käyttäjällä on oltava voimassa oleva vastuuvakuutus.
- Vakuutuksen ehtona voisi olla tietty sertifiointiprosessi (esim. läpinäkyvyys, valvontamahdollisuus, koulutusdatan arviointi).
- Vahingon tapahtuessa vakuutusyhtiö maksaisi korvauksen ja voisi mahdollisesti regressioikeudella periä korvauksen takaisin vastuulliselta taholta, mikäli sellainen on osoitettavissa.
- Vakuutusyhtiöt hinnoittelisivat riskit tekoälyn laadun, käyttötarkoituksen ja käytettävyyden mukaan.
4. Hyödyt juridiikan ja yhteiskunnan näkökulmasta
- Kuluttajansuoja vahvistuu: vahingonkärsijän ei tarvitse haastaa globaalin teknologiayrityksen kehitystiimiä oikeuteen.
- Oikeusturva konkretisoituu: korvausvastuu toteutuu, vaikka syy-yhteys olisi epäselvä tai monimutkainen.
- Markkinakuri toimii: kehittäjät ja käyttäjät optimoivat turvallisuutta, koska riskit heijastuvat vakuutusmaksuihin.
- Innovaatio ei pysähdy: ei tarvita raskasta normikehikkoa, vaan dynaaminen ja skaalautuva ratkaisu.
5. Kysymyksiä ja haasteita
Vaikka vakuutusmalli kuulostaa lupaavalta, se ei ole ongelmaton:
- Kuka määrittelee riskitason? Milloin tekoäly on ”korkean riskin”? Pitäisikö AI Actin luokittelu toimia lähtökohtana?
- Kenellä on vakuutusvelvollisuus? Kehittäjällä, maahantuojalla, käyttäjällä – vai kaikilla?
- Millainen olisi minimiturva? Tuleeko sääntelyyn EU-tasoinen standardi vai kansalliset vaihtelut?
- Kuinka käsitellään järjestelmän “oppimisen” aiheuttamia virheitä? Onko vakuutus voimassa, jos tekoäly muuttuu käytössä?
- Voiko vakuutus luoda väärän turvallisuuden tunteen? Entä jos korvataan, mutta ei pureuduta syihin?
6. Johtopäätös – vakuutus ei korvaa sääntelyä, mutta voi täydentää sitä
Pakollinen vastuuvakuutus tekoälyjärjestelmille ei ole ihmelääke, mutta se voi olla käytännöllinen ja tehokas osa tekoälyoikeuden kokonaisratkaisua. Se ei poista tarvetta AI Actin kaltaiselle sääntelylle, mutta voi varmistaa, että vahingonkärsijät eivät jää oikeudettomaan asemaan monimutkaisissa teknologisissa vahinkotilanteissa.
Samalla vakuutuksen käyttöönotto voisi toimia markkinamekanismina, joka kannustaa turvallisuuteen ja läpinäkyvyyteen ilman raskasta hallinnollista taakkaa.
Tulevaisuudessa ei ehkä kysytä, pitäisikö tekoälyllä olla oikeushenkilöllisyys – vaan pitäisikö jokaisella merkittävällä tekoälyjärjestelmällä olla oma vakuutusnumero.